Promentorin koordinoimalle arvoverkko-hankkeelle TEKES-rahoitus
Promentor koordinoi ENSIMMÄISTÄ oppimisratkaisut -ohjelman arvoverkkohanketta jonka Tekes-rahoittaa. Suomen Verkko-Opisto-arvoverkkohankeessa on mukana neljä yritystä ja kuusi oppilaitosta.
Projektin tavoitteena on kehittää Suomen Verkko-Opisto, joka on pysyvä yritysten ja oppilaitosten yhteistyöfoorumi. Tavoitteena on, että Verkko-Opisto toimii yritysten ja oppilaitosten kehittämien digitaalisten oppimateriaalien, sisältöjen ja palveluiden jakelukanavana. Vastaavaa kokonaisuutta ei aikaisemmin ole ollut olemassa. Verkko-Opisto palvelee kaikkia oppilaitostasoja sekä alan yrityksiä ja oppilaitosten opiskelijoita. Erityisesti se tulee palvelemaan niitä kansalaisia, joilla ei työtehtävien tai elämäntilanteen vuoksi ole mahdollisuutta osallistua muuhun koulutukseen. Verkko-Opisto edistää ja helpottaa elinikäistä oppimista digitaalisilla palveluillaan. Verkko-Opisto kehitetään ja testataan kotimaassa. Sen jälkeen se viedään kansainvälisille markkinoille.
Suomen Verkko-Opisto on tekninen, taloudellinen, juridinen, pedagoginen ja sosiaalinen ympäristö, johon kootaan mahdollisimman laaja joukko oppilaitoksia ja yrityksiä kansainvälistämään osaamistaan. Verkko-Opiston konkreettinen tavoite on luoda yhteistyölle tuotantotiimimalli, tuotantomalli, tuotteistamismalli, sopimusmallit, rahoitusmallit ja ansaintalogiikka. Projektissa luodaan myös yritysten ja oppilaitosten liittymisperiaatteet ja laatukriteeristö mukaan otettaville tuotteille.
Suomen Verkko-Opistoon voi liittyä yhteyshenkilöksi, osallistua SVO:n kehitysprojekteihin ja seurata projektin etenemistä osoitteessa http://suomenverkko-opisto.fi. Projektille avataan myös sosiaalisen median sivut.
Mukana olevat yritykset:
Promentor Solutions Oy
Viope Solutions Oy
Mikrolinna Oy
Rockway Oy
Mukana olevat oppilaitokset:
Espoon työväenopisto
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto
Kouvolan kansalaisopisto
Tapiolan lukio
Tampereen ammattiopisto
Virtuaaliammattikorkeakoulu
Lisäinfo: Suomen Verkko-Opisto
Jaa tämä uutinen:

