Lauluja, leikkejä ja monikielisyyden arvostusta – Moomin Language School Daghemmet Ågelissa


Moomin Language Schoolin avulla maailman monimuotoisuus on tullut tutummaksi ja ihmisten erilaisuus hyväksytymmäksi, kirjoittavat Pia Staff ja Mia Julin-Lumio.
Moomin Language School -toiminta alkoi vuoden 2018 alusta päiväkoti Ågelissa. Päiväkoti on pieni, 32-paikkainen ruotsinkielinen päiväkoti Oulunkylässä, Helsingissä. Kevään aikana lapset ovat osallistuneet viikoittain Moomin Language School -leikkituokioihin ja käyttäneet lähes päivittäin Moomin Language Schoolin oppimissovellusta iPadillä. Ryhmä koostuu 21:stä 3-5-vuotiaasta lapsesta. Leikkituokioita varten ryhmä on jaettu kahdeksi 10 ja 11 lapsen ryhmäksi. Kummassakin ryhmässä on ollut 3-, 4- ja 5-vuotiaita lapsia.
Erilaisia oppijoita
Olemme huomanneet, että Moomin Language School -tuokiot ovat avanneet meille omanlaisensa ”maiseman” ryhmän monenlaisten oppijoiden suhteen. Lapset molemmissa ryhmissä ovat eri-ikäisiä ja siten oppiminen on eri ikäkausina erilaista. Olemme kuitenkin huomanneet myös saman ikäisten välillä eroja kielen omaksumisessa. Lasten välillä on eroja uuden asian oppimiseen kuluvan ajan välillä: jotkut omaksuvat asioita nopeammin, kun taas toiset tarvitsevat enemmän toistoja muistin tueksi. Joillekin lapsille on luontaista rauhallinen oppimistoiminta ja uusia asioita voi omaksua paikallaan istuen, kun taas jotkut tarvitsevat toimintaa ja liikettä oppimistapahtumaa tukemaan. Joillekin lapsille on helppoa asettua aikuisen ohjaukseen, mutta toiset tarvitsevat suurempaa kontrollin tunnetta ja oppivat parhaiten, kun saavat itse olla osallisina suunnittelussa ja ohjaamassa toimintaa.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Päiväkodilla on käytössään kuusi iPadiä, mikä helpottaa Moomin Language Schoolin oppimissovelluksen käyttöä. Lapset käyttävät oppimissovellusta päivittäin noin 5 minuuttia. Meillä on printattuna Excel-taulukko, johon pedagogi kirjaa, ketkä ovat jo käyttäneet sovellusta ja millä viikolla he ovat. Näin pystymme varmistamaan, että kaikki lapset käyttävät sovellusta. Jos joku on ollut poissa, niin hänestä aloitetaan seuraavalla kerralla, jotta kukaan lapsista ei jää jälkeen. Edellisten viikkojen tuokioissa lauletut laulut lauletaan jokaisessa tuokiossa – näin lapset oppivat laulut ja sanavarasto karttuu. Laulutekstit on myös jaettu vanhemmille, jotta vanhemmat tietävät, mitä lapset laulavat, ja voivat näin omalla tavallaan osallistua toimintaamme.
Laulujen ja lorujen sanat on laminoitu avainnauhaan, jotta ryhmän kaikki aikuiset voivat ottaa ne mukaan erilaisiin musiikkituokioihin.
Vetäjinä on toiminut sekä päiväkodin johtaja että ryhmän lastentarhanopettaja ja molemmilla on hyvä englannin kielen taito. Ryhmän viikon suunnittelutunnilla sovitaan, minä päivänä pidetään leikkituokio. Useimmiten tuokio on ollut keskiviikkoisin yhdeksästä kymmeneen, noin 30min/ryhmä. Ennen tuokiota vetäjä käy läpi materiaalin ja kerää tarvittavat tykötarpeet.
Monikielisyys ja erilaisuus tutuksi
Päiväkodin lasten monikieliset taustat ovat hienosti korostuneet kevään aikana. Olemme usein pohtineet sanoja kaikilla osaamillamme kielillä ja todenneet, että jotkut kielet, kuten ruotsi ja englanti, muistuttavat usein toisiaan, kun sama sana suomeksi tai vaikkapa venäjäksi kuulostaakin aivan erilaiselta. Uskomme, että Moomin Language School on auttanut meitä täällä Ågelissa huomaamaan maailman monimuotoisuuden ja hyväksymään helpommin toistemme erilaiset taustat ja taidot.
Haluaisitko kokeilla Moomin Language Schoolia koulussasi tai päiväkodissasi? Ota yhteyttä tiimiimme täällä.
Lisätietoa palvelusta: www.moominls.com