Miksi digiloikan hyppääminen on haastavaa?

Helmikuun blogikirjoituksessa toimitusjohtaja Juha, koulutussuunnittelija & kouluttaja Tiina ja asiakastukihenkilö Antti kirjoittavat siitä, mitkä ovat Promentorin havaitsemat digiloikan jarrut kielikoulutuksessa.

Juha: Koen, että yliopistojen vanhoillinen koulutuspa on huomattava este digiloikan toteutumisessa kielten opetuksessa. Kun palkkasin tammikuussa lisää kieltenopettajia, haastatteluissa ilmeni, että tänä keväänä Helsingin yliopistosta valmistuva kieltenopettaja ei ollut saanut yliopistolla ainuttakaan digitaalisuuteen liittyvää kurssia. Tällaisia kursseja ei kuulu lainkaan opetusohjelmaan, mikä ihmetyttää minua suuresti. Millä vuosikymmenellä yliopisto elää? Tämä valmistuva kieltenopettaja ei ollut käyttänyt ainuttakaan digitaalista opetusohjelmaa, eikä hänellä ollut mitään valmiuksia kouluttaa livenä verkossa. Hänelle täysin tuntemattomia työkaluja koulutukseen olivat mm. Skype, Adobe Connect ja WebEx. Sama tilanne on ollut Jyväskylän yliopistosta valmistuneiden kohdalla. Tästä seuraa se, että kentällä on nyt valtava täydennyskoulutustarve digitaalisiin sisältöihin ja digitaalisiin välineisiin. Tämä ei tietenkään ole ainut ongelma, omat haasteensa luovat edelleen koko infra ja muu tekniikka. Verkot tökkii, äänet ei kuulu, video ei näy, yhteydet ei pelaa, asetuksia ei osata laitaa… Välillä tuntuu, että ongelmakenttä on loputon.

Tiina: Olen havainnut, että usein esteenä on opettajien ja kouluttajien vakiintuneet opetusmenetelmät ja -tavat sekä arkuus hypätä tuntemattomaan. Opettajia ei myöskään läheskään aina ole koulutettu verkkokouluttamiseen. Johtuuko sitten resurssien puutteesta vai mistä, varmasti monista eri syistä. Lisäksi monilla organisaatioilla on vakiintuneet tavat hoitaa koulutukset, tyyliin ”aina on tehty näin…” Yhdellä asiakkaalla arvioitiin, että on todella aikaa vievää hommaa saada työntekijät käyttämään pilvipohjaista alustaa, jolta löytyisi mm. koulutusmateriaalit. Monien perinteisten organisaatioiden työntekijät eivät ole yksinkertaisesti tottuneet käyttämään sellaisia. Myös tekniset haasteet jarruttavat edelleen verkkokoulutukseen siirtymistä. Etenkin, jos haasteita alkuun esiintyy paljon, saatetaan pelästyä koko verkkohommaa.

Antti: Minusta tuntuu, että perinteinen opetustapa on edelleen vahvana taustalla vaikuttamassa päätöksiin. Usein ajatellaan, että digimateriaalit ovat kalliita, mikä voi johtua siitä, että ei osata pyytää tarjousta digimateriaaleista ja/tai ei tiedetä mahdollisuuksista. Osa verkossa löytyvistä materiaalista ei ole tarpeeksi hyvää, tai opettajalla voi olla myös käsitys, ettei verkkomateriaali koskaan ole hyvää. Monelle opettajalle digitaaliset materiaalit ovat edelleenkin ”peikkona”. Opettaja pelkää, oppiiko niillä ja mitä tapahtuu, kun hän itse tekee virheitä. Lisäksi digitaalisten materiaalien käyttäminen voi olla hankalaa, ja opettaja saattaa pelätä, että ne vievät hänen työnsä. Opettaja saattaa myös ajatella, ettei ole mahdollista seurata, että opiskelijat todella käyttävät materiaaleja tai että verkossa opiskelu vaatii onnistuakseen hyvin korkean motivaation.

Silti Promentorilla pyörii kurssit livenä verkossa ja Promentorin verkkomateriaalia käyttää kymmenet tuhannet ihmiset. Promentor toimii erittäin vakaasti; tukipalveluja annetaan noin tunti kuukaudessa. Haasteita ei siis suinkaan ole loputtomasti, vaan uskomme kaikesta huolimatta, että Suomi on matkalla kohti teknisesti entistä toimivampaa ja pedagogisesti parempaa verkko-opetusta.